perjantai 29. heinäkuuta 2016

R.I.P. Mortimer, my best friend



Sorry for all this silence, but exactly a week ago I had to do the hardest thing in my life - say goodbye to my dear minilop Mortimer and send him to the heavenly carrot fields. Mortimer was my first very own pet and he taught me to be responsible, have patience even after the fifth broken phone charger, take care of someone else than me and love unconditionally, fiercely and from the bottom of heart. This pain is devastating right now, but of one thing I'm grateful: I got to share with him his whole life, from baby to oldie. He never lacked hugs, treats or friends to play with (my two dogs took responsibility of that!). He had the best life a minilop could possibly have. Missing you so much furball! I love love LOVE you, forever.


Anteeksi pienestä blogitauosta, mutta tasan viikko sitten jouduin tekemään elämäni vaikeimman asian - saattelemaan rakkaan Mortimerin taivaan vehreille porkkanapelloille. Mortti oli ensimmäinen ihka oma lemmikkini, joka opetti mua ottamaan vastuuta, pysymään kärsivällisenä vaikka viides puhelimen laturi on pureskeltu poikki, antamaan jokapäiväistä huolenpitoa ja ennen kaikkea rakastamaan ehdoitta ja koko sydämestä. Ikävä on musertava, mutta oon käsittämättömän onnellinen, että sain jakaa Mortin kanssa sen koko eliniän, vauvasta vaariin. Tiedän, ettei siltä koskaan puuttunut haleja, herkkuja tai leikkikavereita (siitä Merri- ja Leevi-koirat pitivät huolen!) - tiedän, että se eli niin onnellisen elämän kuin kääpiöluppakani vain voi elää. Rakastan, rakastan, RAKASTAN, ikuisesti.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti