lauantai 8. elokuuta 2015

Hotel mornings


You know my favourite thing about travelling? Mornings. Those dizzy mornings, when you're not quite sure where you are. Hotel mornings are wonderful, but I'm even more in love with hostel mornings. A certain morning in Argentina has stayed in my mind very clearly. We had just arrived in Buenos Aires after an exhausting bus ride and dragged our backpacks into the Lime House hostel in which we shared a room with eight people. We got something little to eat from a small food stand and spend the rest of the evening on the rooftop of the hostel, admiring the neon lights of the magnificent Avenida 9 de Julio. The next morning I woke up to the rough concert of hooters right below the window and had absolutely no idea of where I was. The bed creaked when I turned around, someone mumbled in their sleep and distant voices could be heard from the reception. I jumped off the bed, felt the cold wooden floor below my feet just before sticking them into my Havaianas and headed to the shared bathroom area. While I was showering I could smell the scent of fresh coffee coming from the kitchen, and also hear dishes clattering and happy conversations in English, Spanish and Dutch. Our 2-month trip through Brazil was just about to start and I had a thousand butterflies flying all over my tummy.

Tiedättekö, mikä on yksi lempiasioistani matkustamisessa? Aamut. Ne unenpöpperöiset aamut, jolloin ei herätessään ole aivan varma siitä, missä on. Ikkunasta paistaa aurinko, ulkoa kuuluu vieraita ääniä ja vuodevaatteet tuoksuvat vastapestylle. Hotelliaamut ovat ihania, mutta niitä enemmän rakastan kuitenkin hostelliaamuja. Eräs aamu Argentiinasta on jäänyt erityisesti mieleen. Olimme juuri saapuneet Buenos Airesiin, takana oli rankka bussimatka ja raahasimme rinkkamme Lime House -nimisen hostellin neljän kerrossängyn huoneeseen, jonka jaoimme siis kahdeksan ihmisen kanssa. Kävimme haukkaamassa jotain pientä läheisen kadunkulman ruokakojusta ja vietimme loppuillan hostellin kattotasanteella 7-kaistaisen Avenida 9 de Julio -kadun neonvaloja ihastellen. Seuraavana aamuna heräsin kerrossängyn yläpediltä autontorvien karuun konserttiin suoraan ikkunan alla, enkä hetkeen tajunnut ollenkaan, missä olin. Sänky natisi kylkeä kääntäessäni, joku tuhisi unissaan ja huoneen oven takana olevasta hostellin vastaanotosta kantautui rauhallista puhetta. Hyppäsin sängystä alas, tunnustelin kylmää puulattiaa jalkojeni alla ennen kuin sujautin ne Havaianas-sandaaleihini ja suuntasin vastaanoton kautta jaetulle suihkuosastolle. Aivan seinän toisella puolella oli ruokailutila, josta kantautui kahvin tuoksua, astioiden kilinää ja iloista puheensorinaa englanniksi, espanjaksi ja hollanniksi. Kahden kuukauden Brasilian reissumme oli juuri alkamassa ja sinä hostelliaamuna vatsanpohjani oli täynnä perhosia. 

2 kommenttia :

  1. Olipas ihanasti kirjoitettu postaus :)

    VastaaPoista
  2. Oot hyvä kirjoittamaan, hyvä äidinkieli ja myös vieraat kielet hallussa! Lisää tarinoita kiitos! :)

    VastaaPoista