maanantai 17. marraskuuta 2014

Parisian Chic


En ole koskaan ollut matkashoppailija. En viihdy kauppakeskuksissa, luksusliikkeissä tai basaareissa, eikä Louis Vuittonin ja Pradan putiikkeihin jonottaminen ole must do -listani kärkipäässä. Käytän aikani ja rahani mieluummin paikallisiin makuelämyksiin, kaduilla määränpäättömästi vaeltamiseen sekä matkakohteen ja sen lähialuiden läpikotaiseen koluamiseen. Pariisissa, yhdessä muodin pääkaupungeista, ei kuitenkaan voinut välttyä pieneltä kaupoissa kiertelyltä, ja Les Galeries Layafetten ja Printempsin ihailemiskierrosten lisäksi mukaan tarttui pari uutta juttua, joista yksi oli musta kotelomekko H&M:lta. Klassisempaa vaatekappaletta kuin pikkumusta ei olekaan, ja tämä mekko oli kaikinpuolin aivan täydellinen - imarteleva leikkaus, sopiva pituus ja kaunis halkio. Ja mikä tärkeintä; se ei hilaudu ärsyttävästi ylöspäin eikä sitä siis tarvitse olla koko ajan nykimässä takaisin paikoilleen. Kaikin puolin paras ostos vähään aikaan!

No suelo hacer compras durante mis vacaciones. Prefiero gastar mi dinero en buena comida, atracciónes y viajes adentro y cerca de la destinación. Igualmente, en Paris tuve que hacer una excepcion, porque siendo una de las capitales de la moda está llena de tiendas increíbles. Dimos unos paseos por Les Galeries Lafayette y Printemps, pero obviamente todo era demasiado caro para una estudiante como yo, jaja. Pero algunas cosas compré y una de esas era este vestido negro de H&M. Segun Coco Chanel una mujer no puede tener nada es más clásico que un "little black dress" y estoy completamente de acuerdo con ella. Vestidos negros son eternamente chic y sirven para cualquier situación. Este vestido es perfecto de todos modos! Definitivamente una de las mejores compras en un rato. 


H&M Dress (similar here, here, here)
Zara Heels
GT Sunnies

3 kommenttia :

  1. Lovely look dear! And i loooove your heels =) really fab!
    http://cherryfashion-k.blogspot.com

    xx
    K.

    VastaaPoista
  2. Hieno tyyli!
    joo olen samaa mieltä että matkoilla tärkeintä on nähtävyydet ja maahan tutustuminen eikä pelkkä kauppojen kiertely

    VastaaPoista
  3. saako kysyä, mitä kokoa tuo mekko on ? olen n. samankokoinen, siksi kyselen, jos loytäisin jostain samanlaisen.

    VastaaPoista